Kännykkä piippaa tekstaria kesken luennon. Olen unohtanut pistää puhelimen äänettömälle. Opettaja rykäisee ja katsoo auditorioon hakien syyllistä, mutta jatkaa sitten opetustaan. Edessäni olevan luentovihon reunat on piirusteltu täyteen kukkasia, muistiinpanoja ei juurikaan ole kertynyt.

Huokaisen ja katson talvenkalpeaa taivaankaistaletta ikkunassa. Tunnen oloni levottomaksi ja kärsimättömäksi. Opiskelu maistuu puulta, talvi ja nuoskalumi ärsyttävät. Uppoan kesähaaveisiin opettajan monotonisen äänen muuttuessa surinaksi päässäni. Havahdun kun opiskelijat alkavat nousta, tuolit tömpsähtelevät ylös. Auditorion pöydille jää vain kumin roskia ja muutama tyhjä limupullo.

Käytävässä kaivan kännykän virttyneestä marimekon laukustani ja onnistun pudottamaan samalla yhden pikkuhousunsuojan lattialle. Klassikko. Kiroan mielessäni ja yritän napata kovanonnen rätin lattialta ennekuin joku huomaa. Viesti on yllätys yllätys: Eetulta.

"Moi. Lähekkö kahville joku päivä?"

Ajan koulun jälkeen markettiin ja jumiudun hiusväriosastolle. Katselen valkoista naamaani kapeasta peilistä, jonka pintaan joku on pyyhkinyt huulipunaa. Nappaan rohkeasti tumman hiusvärin koriin ja kiidän kassalle ennenkuin ehdin muuttaa mieleni.

Illalla sohvan kulmassa laitan Eetulle viestiä ja lupaan lähteä kahville.

Helena