Kuntoilen crosstrainerissa ja katson ihmissuhdekiemuroista kertovaa sarjaa telkusta. Oman elämän kiemurat tuntuvat huomattavasti selkeämmiltä, kun vertaa sarjan tapahtumiin. Ainakaan en ole raskaana... Meinaan sotkeutua jalkoihini, kun kännykkä piippaa viestiä. Nettitreffi-tyyppi vastaa lähtevänsä treffeille mielellään ja sovimme palaavamme asiaan loppuviikosta.

Hymyilen leveästi ja poljen menemään askel keventyen. Säpinää!

Vajaan tunnin kuntoilun jälkeen minulla on nälkä. Jumalauta voisin syödä hevosen. Vedän syyllisyyttä tuntien pari kananmunaa, ison kupin teetä ja juustosämpylän.

Olisin todennäkösesti syönyt saman kasan iltapalaa vaikken olisikaan kuntoillut, joten voitan tässä kaupassa edes vähän.

Tai näin ainakin uskottelen itselleni.

Nyt sinkkuna ollessani olen huomannut rasittavan asian mikä liittyy vastakkaisen sukupuolen tapailuun: yhteydenoton odottaminen. Jos viestiin ei kohtuullisen lyhyen ajan kuluessa tule vastausta, tulee epävarma olo koko jutusta.

Huonoja kokemuksia takana.

Miksi mies ei vastaa? Miksi mies ei soita? Siinä kaksi säälittävää lausetta, joita tuli googlailtua silloin kun Hän lopetti yhteydenpidon kuin seinään ja mä odotin sydän palasina puhelimen kanssa. Jos mies ei soita niin sitä ei kiinnosta, sanoohan sen järkikin. Mutta silloin kun satut olemaan se nainen, joka odottaa puhelua, niin mielessä rullaavat miljoonat eri vaihtoehdot. "Sillä on kiireitä, sitä rassaa työkuviot, se haluaa ehkä omaa aikaa, se haluaa vähän etäisyyttä, sillä on joku oman elämän kriisi, se on sairaalassa, sen mutsi on sairaalassa..." Ja vitut.

Jossain takaraivossa järki koputtaa ja kuiskailee inhottavaa lausetta: sitä ei enää kiinnosta.

Järjen ääni on valitettavan helppo vaientaa. Ja jatkaa odotusta puhelimen vierellä, tuntien miten kehon jokainen solu ja sopukka huutaa ikäväänsä. On helpompi odottaa ja pitää toivoa yllä, kuin antaa totuuden murskata unelmat tuhansiksi siruiksi.

Mitenkähän mä uskallan enää heittäytyä?

Kun kerran elämässään antoi vaan virran viedä. Kun antoi rakkauden täyttää itsensä niin täyteen, että se läikkyi yli. Uskalsi paljastaa itsensä, sielunsa, heikkoutensa, pelkäämättä, säästämättä. Kun lopulta putosi alas korkeuksista kuin ammuttu lintu. Miten mä uskallan enää uudestaan heittäytyä...

 

Helena