Vapaapäivä. Siivoan kämppää. Imuroin koirankarvat matosta, vaihdan kanille puhtaat pehkut ja pesen kaksi koneellista pyykkiä. Vaihdan myös lakanat. En halua haistella Eetun deodorantin hajua tyynyliinassa. Tuntuu kuin siivoaisin sieluani samalla. Päässä oleva epäjärjestys lievittyy, kun ympäristö on siisti.

Kiipeän lasten kanssa kalliolla ja ihailen aurinkoa, joka lupailee tulevaa kevättä ja heijastaa säkenöivän valonsa järven jäältä. Pahimman kaamoksen jälkeen aurinkoiset päivät herättävät minussa aina sellaisen riemukkaan villin kaipuun, että jotain hyvää on tulossa.

Positiivisen fiiliksen aallonharjalla ratsastaen päätän laittaa nettitreffi-tyypille uuden viestin.

Kuluu tunti. Ei vastausta

Kuluu toinen tunti. Ei vieläkään vastausta. Plääh.

Ehkä se on töissä.... jatkan odottamista.

Tai sitte sitä ei enää kiinnosta tavata. Hittolainen sentään.

No, meri on täynnä kaloja...

Mutta jatkan silti odottamista, ainakin vähän aikaa vielä.

Helena