Ajan kiireissäni töihin kaverilta lainatulla autolla. Juuri kurvatessani pihaan huomaan, että olen unohtanut kytkeä ajovalot päälle. Omassa autossani ne ovat automaattiset. Hävettää. Olen körötellyt ympäri kylää pelkät parkkivalot päällä. Lukitessani ovea onnistun kaatamaan käsilaukkuni sisällön maahan auton viereen. Kaavin lumisia tampooneja ja nenäliinoja auton alta ja survon ne takaisin käsilaukkuuni. Tämä työvuoro ei alkanut hyvin.

Sisällä kuuma tunkkainen ilma lyö vastaan. Hajuveden, hien, alkoholin, ja vessojen hajut tunkevat sekamelskana tanssilattialta leviävän savupilven seasta.

Tipaton tammikuu näkyy ja väkeä on vähemmän kuin yleensä.

Joku koskettaa olkäpäätäni. "Helena!"

Katson sivulleni ja näen Eetun hymyilemässä kavereineen tiskin vieressä. Voi ei.

Vaihdamme pikaiset kuulumiset, mutta pakenen paikalta palvelemaan toista asiakasta. Eetu häipyy kavereineen pöytään istumaan, mutta näen sen ilmeestä, että juttu ei ole loppuun käsitelty.

"Helena, mikset vastannut mun viestiin?"

"Mä en usko että mulla on mitään annettavaa sulle."

"Ootko nyt miettiny tän ihan loppuun? Antaisit mulle edes mahdollisuuden. Sä tiedät mistä numerosta mut tavoittaa, jos tuut järkiisi."

Sitkeä tyyppi. Tavattiin pari kertaa. Nukuttiin  jopa vierekkäin. Mutta mulla oli vain tyhjä ja surkea olo ja edelleen ikävä Häntä, joka lähti silloin kun kesäkin.

Neljältä katson puhelintani. Neljä puhelua tullut, kaikki Eetulta. Viesti joka on myös Eetulta: soita ku pääset.

Käynnistän autoa yön pimeydessä. Keskellä tietä on poliisiauto ja poliisi juttelee jonkun miehen kanssa. Yritän pakittaa ruudusta pois, mutta auto sutittaa ja sammuu. Teen saman pari kertaa. Miehet tiellä naureskelevat ja näyttävät peukkua. Huomaan että käsijarru on päällä. Perkule! Onneksi on pimeää, eivätkä miehet näe,  kuinka posket lehahtavat punaisiksi.

Kotiovella näen tutun hahmon kököttämässä rappusellani.

"Mitä ihmettä sä täällä teet?"

"Helena, haluun vaan jutella jos suostut! En oo missään sikakännissä. Lähen kyllä jos haluat, mutta oo kiltti ja juttele mun kaa ensin."

Päästän Eetun sisään ja istun sohvalle.

"Helena, haluun vaan sut ja en tiiä millä saisin sut tajuumaan sen et sun ois niin hyvä mun kanssa."

Seuraavan puolen tunnin ajan mulle luvataan juuri sellaista elämää, josta oon haaveillu. Annan Eetun jäädä viereeni nukkumaan ja käperryn kiinni sen kylkeen. Kroppa kehrää lämmöstä ja läheisyydestä, mutta sisällä sielussa on kova, jäinen pieni kivi.

Mikä mua vaivaa? Miksi en osaa rakastaa oikeita ihmisiä? Miksi mun pitää haluta sitä mitä en saa?

Aamulla sanon Eetulle, että haluan miettiä asioita. Ostan lisää aikaa.

Perun netissä sovitut treffit. Eihän mulla ole edes lapsenvahtia, eikä autoakaan.

Helena